Siirry pääsisältöön

Kiertävä julistenäyttely muistelee 1930-luvun Lohtajaa




Lohtajan kotiseutuyhdistyksen kiertävä julistenäyttely juhlistaa yhdistyksen 80-vuotista taivalta. Näyttely koostuu 12 kanvasjulisteesta, jotka palaavat yhdistyksen perustamisvuoteen 1936, heijastellen laajemmin myös 1930-luvun lohtajalaista elämää.

”1930-luku oli paitsi kotiseutuaatteen heräämisen aikaa, myös poliittisten valintojen, yhteisöllisten tapahtumien ja perhejuhlien aikaan. Vuodelle 1936 osuivat sekä kunnallisvaalit että eduskuntavaalit. Samana vuonna käynnistyi myös osuustoiminta ja Lohtajalle rakennettiin paloasema”, kertoo julistenäyttelyn koostanut, Lohtajan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Helena Anttiroiko-Mehtälä.

Näyttelyn julisteet esittelevät Lohtajaa viiden teeman valossa. Teemat syntyivät Anttiroiko-Mehtälän käytyä läpi vuoden 1936 jokaisen Keskipohjanmaa-lehden numeron, ja valokuvattua kaiken Lohtajaa koskevan uutisoinnin. Teemat keskittyvät perinnetutkimukseen, elinkeinoihin ja taloudenpitoon, kunnan ja seurakunnan toimintaan, lohtajalaisiin iloihin ja suruihin sekä vapaa-ajan viettoon.

”Lehtiaineisto tarjosi paljon erilaisia näkökulmia erityisesti vapaa-ajan viettoon. Aineistossa korostuivat hauskanpito, iltamat, näytelmät ja kesäjuhlat. Nuorisoseurat toimivat Lohtajalla aktiivisesti, myös raittiusyhdistys, urheiluseurat ja työväenyhdistys järjestivät erilaista toimintaa”, kertoo Anttiroiko-Mehtälä. Kaija Lokasaari muistaa nuorisoseurat tärkeinä kohtaamispaikkoina. 

”Hameenhelmat heiluivat, kun opetimme poikia tanssimaan Alaviirteen Nuorisoseurantalolla”, muistelee Lokasaari.



Lohtajan kotiseutuyhdistyksen 80-vuotinäyttely avautui 1.8. Kurkikartanossa, jossa se on esillä 12.8. asti. Syksyn aikana näyttelyyn kiertää muun muassa Lepolassa (15.–26.8.), Villa Mariassa (26.8.–9.9.), Alaviirteen Nuorisoseuran talolla (11.–16.9.), Lohtajan yläkoululla, Karhin kylätalolla, Marinkaisissa sekä Lohtajan kirjastossa, jossa se on esillä koko marraskuun.


Julistenäyttely on toteutettu osana Meidän museo -hanketta. Hanke kehittää alueellista kotiseutu- ja paikallismuseotoimintaa Keski-Pohjanmaan alueella. Hankkeen aikana maakunnassa toteutetaan erilaisia alueellista yhteenkuuluvuutta, toimijuutta ja osallisuutta tukevia tapahtumia, jotka pyrkivät vankistamaan alueellisen identiteetin ainutlaatuisuutta sekä tukemaan ja kehittämään kotiseututoimintaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löytöretki Kokkolaan

Neristan (Kuva: Kokkolan kaupunki) Kokkola on minulle uutta maaperää. Noin puoli vuotta sitten, elokuun puolivälissä, pakkasimme aamulla Turussa mieheni kanssa pikkuauton täyteen tavaraa ja ajoimme läpi hikisen päivän kohti Kokkolaa. Vuokranantaja tapasi meidät talon edustalla, luovutti avaimet ja jätti meidät purkamaan muuttokuormaa. Saman päivän alkuillasta kalusteliikkeen mies toi meille sängyn sekä ruokapöydän ja tuolit. Varsinaisesti muutin kaupunkiin paria viikkoa myöhemmin, kun uusi työni Kokkolan kaupungilla alkoi 4.9. Oloni on viime syksystä saakka ollut kuin löytöretkeilijällä; kävelen uusissa maisemissa ja havainnoin ympäristöäni, tutustun uuteen ja ennestään tuntemattomaan. Kaupunkina Kokkola on näyttäytynyt minulle kiintoisana sekoituksena vanhaa historiallista kaupunkia ja uudempia kerroksia. Paikoitellen kaupunki on silmiä hivelevän kaunis ja taas paikoitellen olen huomannut ihmetteleväni tehtyjä ratkaisuja. Huomaan myös katsovani kaupunkia jalankulkijan ja pyöräilijän

Hannu Leimu haastattelu

Hannun näyttely "Nyt Minä Olen Kapteeni Kid" on parhaillaan nähtävillä K.H. Renlundin Museon Näyttelyhallilla, osoitteessa Pitkänsillankatu 28. Siis Museokorttelissa, eli samassa pihassa missä ovat Lassanderin Talo ja Pedagogio. Vaikka kattoa remontoidaan, ollaan me kuitenkin auki ihan normaalisti! Eli Ti-Pe Klo. 12-15 ja La-Su klo 12-17. Torstaisin Ilmainen sisäänpääsy ja ilta aukiolo klo 18 - 20 ja taas 14.10 Torstai iltana itse taiteilija tavattavissa piirtämisen ja keskutelun merkeissä! Mutta, itse aiheeseen. Päätin näin näyttelyn alla ottaa asiakseni jututtaa Hannua ja keskustelimme elämästä ja sen loppumisesta. Taiteestakin taidettiin jotain höpistä. Ja tottakai Karatesta. Mutta pidemmittä puheitta, Hannu, miksi sinä olet Kapteeni Kidd? Minä olen kapteeni Kidd, koska ajan ratas on pyörähtänyt. Lapsuuteni muistorikkain lelu, Matchboxin kapteeni Kidd kolmenkymmenen vuoden takaa, näyttää kasvonpiirteiltään keski-ikäiseltä mieheltä. Ehkä lapsen leikki merirosvonukell

AIKAMATKA KESKIAJALLE - LEIKKIÄ, TARINOITA JA TOIMINTAA

Järjestimme yhteistyössä Kokkolan koulutoimen Kuperkeikka- ja Projektori hankkeen ja Yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajakoulutuksen kanssa 6.9. – 30.9. Saarimäen markkinat - aikamatka keskiajalle –tapahtuman. Se oli suunnattu perusopetuksen 5-6 luokille. Tapahtumaan osallistuikin kaikkiaan parikymmentä luokkaa mm. Torkinmäen, Hollihaan, Mäntykankaan, Villan, Kyrkbackenin, Rahkosen, Vionojan ja Kälviän kirkonkylän kouluista. Valitettavasti emme voineet tarjota teemapäivää kaikille halukkaille, mutta nopeimmat pääsivät mukaan. Teemapäivä kesti yhden luokan osalta aina yhden koulupäivän. Kumppaneinani tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa toimivat opettajat Auli Palosaari ja Pertti Kuosmanen. Ilman heidän vahvaa ammattiosaamistaan ja työpanostaan tapahtumaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Lisäksi tapahtumassa työskentelivät myös luokanopettajakoulutuksen syventävää harjoittelua tehneet Sari, Eva, Outi ja Janika, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luovuudellaan ja