torstai 1. joulukuuta 2016

Eläydytään ITE, piirretään ITE, tutkitaan ITE


ITE metsässä ja savannilla –näyttely esittelee rinnakkain tuttuja kotoisia metsiemme eläimiä kuin myös eteläisen pallon puoliskon asukkeja. Usean taiteilijan teoksista koostuvassa  näyttelyssä on ITE –taiteelle tyypilliseen tapaan  hyödynnetty niin  luonnonmateriaaleja kuin kierrätystavaraakin. Kokkolalaiset koululuokat ovat jälleen piristäneet näyttelyä vierailuillaan eläytymällä, piirtämällä ja tutkimalla.
Mikä eläin haluaisit olla? miten tämä eläin liikkuu ja ääntelee?  Eskarit ja ekaluokkalaiset ovat valinneet näyttelystä suosikkieläimensä ja näytelleet sitä ja muut ovat yrittäneet arvata mikä eläin on kyseessä.  Isommat lapset ovat ryhmätöinä tehneet tutkimuksia elämistä ja keränneet tietoa niistä mm. netistä ja museolle lainatuista luontokirjoista. Osa ryhmistä on pohtinut sitäkin mitä tapahtuisi jos kaksi näyttelyssä esiintyvää eläintä tapaisi toisensa? esim. kobra ja kettu? sapelihammastiikeri ja karhu? Näistä kohtaamisista on syntynyt sarjakuvia, joista ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
Ohessa Halkokarin koulun 3.luokkalaisten ITE-museolla ja Kiepissä tekemiä eläintutkimuksia.




Linnunmuna © Kieppi
Kettu © Veikko Salkio / Kieppi





Tunturipöllö © Veikko Salkio / Kieppi



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kohtaamisia paikallismuseotyön merkeissä


Lokakuun viimeisenä lauantaina 29.10. Toholammin Kulttuurisalissa järjestetty Kohtaamisia kotiseudulla ‑seminaari herätteli keskustelua keskipohjalaisesta kotiseutuperinteestä, museotyön merkityksestä ja paikallismuseoiden kehittämisestä. Seminaari toteutettiin osana K.H.Renlundin museo – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon koordinoimaa Meidän museo -hanketta, joka keskittyy keskipohjalaisen paikallismuseotyön tukemiseen, kehittämiseen ja profiilin nostamiseen. Seminaari kutsui keskipohjalaisia museo- ja kulttuuriperintötoimijoita pohtimaan kotiseututyön tilaa ja tulevaisuutta, antaen virikkeitä kotiseututyön kehittämiseen ja kotiseutukulttuurin merkityksellisyyden vahvistamiseen.

Paikallismuseoseminaarin asiantuntijapuheenvuorot käsittelevät identiteetin ja kotiseututunteen rakentumista, osallisuuteen kasvamista sekä kotiseututyön muutoksia globaalistuvassa maailmassa. Seminaarin avasi K.H.Renlundin museon – Keski-Pohjamaan maakuntamuseon maakunta-amanuenssi Pirkko Järvelä kertoen Museoviraston viiden vuoden välein toteutettavan, vielä julkaisemattoman paikallismuseokyselyn tuloksia Keski-Pohjanmaan osalta. Kyselyn perusteella paikallismuseoiden keskeisimpinä kehittämistavoitteina tunnistettiin muun muassa tiiviimpi yhteistyö koulujen kanssa, näyttelytoiminta, kokoelmahallinta, museoiden välisen yhteistyön lisääminen sekä yhteisöllisyyden lisääminen. Lisäksi museoissa kannetaan huolta museoaktiivien määrästä tulevaisuudessa. Haasteista huolimatta museotoimintaan halutaan kehittää ammattimaisempaan suuntaan.


-         Museotyön ohella paikallistoimijoiden asiantuntijuutta tarvitaan myös aineettoman kulttuuriperinteen kartoituksessa, sillä juuri he tuntevat alueellisen kulttuuriperinnön parhaiten, korostaa maakunta-amanuenssi Järvelä.


Muuttuvassa maailmassa kotiseudusta on tullut joustava käsite, ja se jäsentyy ihmisten liikkumisen ja elämänpiirien muutosten myötä jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo korosti seminaariesitelmässään ihmisten emotionaalista suhtautumista kotiseutuun. Kotiseutu hahmottuu paitsi fyysisenä paikkana, myös henkisenä tilana, muistoina ja tunnesiteinä.

-       Kotiseutuhenki voi toimia positiivisena voimavarana, joka tuottaa yhteishenkeä ja auttaa myös päättäjiä ja viranhaltijoita eri sektoreilla viemään muutosta rohkeasti, hallitusti ja päämäärätietoisesti kohti kansalaisten kannalta parasta mahdollista ratkaisua, linjaa Vanhatalo.

Vanhatalon mukaan muutosaika tuo esiin erilaisia ilmiöitä myös kotiseututyössä. Globaalin ajattelun rinnalle on syntynyt paikallisuuden arvostamisen henki, joka korostaa asukaslähtöisyyttä ja toiminnan omaehtoisuutta.

      -         Osa ihmisistä haluaa entistä enemmän tehdä itse toiminnan kohteena olemisen 
                sijaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon myös uudesta paikallisuudesta, joka korostaa            paikallisuuden merkitysten kotiseutuilmiöiden ja paikallisten voimavarojen uudelleen löytämistä, Vanhatalo kertaa.

Paikkakokemuksen merkityksestä puhui myös Maaseudun Sivistysliiton Hyvän mielen paikat -hankkeen koordinaattori Riitta Johanna Laitinen. Laitisen mukaan paikkakokemuksen merkityksellisyyttä voidaan vankistaa toiminnalla, jossa ihmiset pääsevät osallistumaan paikan suunnitteluun. Tällöin he myös tekevät toiminnallaan paikan omakseen, luoden kokemuksellisen suhteen paikkaan.

-         Erityisesti lapsille ja nuorille paikkasuhteen lujittaminen toiminnan kautta voi kasvattaa heitä huomaamaan paikan ainutlaatuisuutta ja arvostamaan omaa kotiseutuaan. Lapsuuden kokemukset kotipaikasta myös usein kulkevat mukana koko elämän. Lapsuuden paikkakokemuksen merkityksellisyydestä kertoo myös se, että vanhuudessaan ihmiset usein kaipaavat lapsuudenkodinsa turvaan, huomaa Laitinen.
Paikallismuseoiden toiminnan tueksi Keski-Pohjanmaalla on parhaillaan käynnissä Pirityiset ry:n Rieska-Leader ry:n rahoittama Meidän museo -hanke (2016–2018), joka suuntautuu alueellisen kulttuuriperinnön vaalimiseen, paikallismuseotyön tukemiseen ja paikkasuhteiden vankistamiseen. Hankkeen aikana järjestetään erilaisia alueellista yhteenkuuluvuutta, toimijuutta ja osallisuutta tukevia tapahtumia, jotka pyrkivät nostamaan paikallismuseoiden profiilia ja näkyvyyttä kuntalaisten arjessa. Hankkeen projektikoordinaattori Anna Kouhia rohkaisi paikallismuseotoimijoita uudenlaisten toimintamallien kokeilemiseen.

-       Muutoksen aikoina museoiden on tultava lähelle ihmisiä ja tarjottava mahdollisuuksia osallistua ja tulla osalliseksi paikallisperinnöstä. Digitaaliset sovellukset ja sosiaalinen media ovat tässä suhteessa erittäin hyödyllisiä paikallismuseotyölle, Kouhia korostaa.

Osallisuuden tunteen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös osallistumista, toimintaa ja kokemuksellisia kohtaamisia. Tätä varten Meidän museo ‑hankkeessa toteutetaan kesällä 2017 Keskipohjalaisen museopassi, jonka suunnittelijayhteistyö julkaistiin seminaarissa. Museopassin suunnittelee kokkolalainen graafikko Eeva Välikangas.
Suunnittelijana Välikankaan kädenjäljessä korostuu yhtäältä hauskuus ja leikkimielisyys, toisaalta vanhan perinteen arvostaminen. Passin lisäksi Välikangas suunnittelee myös leikkimielisen museo-otuksen, jota paikallismuseot voivat käyttää suunnitellessaan sisältöjä lapsille ja nuorille.

-       Keskipohjalainen museo-otus opastaa ja on mukana, ja sen avustamana lapset voivat tutustua museoon kokemuksellisesti, visioi Välikangas.

Meidän museo -hankkeessa lapset ja lapsiperheet ovat ensi vuoden paikallismuseotyössä tärkeä kohderyhmä. Museohankkeessa tavoitteena on paitsi innostaa lapsiperheitä vierailemaan alueen museokohteissa, myös tukea laajemmin kulttuurikasvatuksen tavoitteiden toteutumista maakunnassa.


Museot ja kotiseututoimijat kulttuuriperintökasvattajina – identiteeteistä ja ilmiöistä PDF

-       Elinikäinen oppiminen ja oppimaan oppiminen, itsensä kehittäminen, osaamisen vahvistaminen sekä vahvuuksien tunnistaminen ovat kulttuuriperintökasvatuksen keskeisiä tavoitteita, totesi seminaariesitelmässään Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran toiminnanjohtaja Hanna Lämsä. Samoin kuin kokemus kotipaikasta, myös kokemus kulttuuri-identiteetistä kehittyy koko ihmisiän. Juuri tämän kerroksellisuuden ja moninaisuuden huomaaminen on keskeistä kulttuuriperintötyössä niin lasten kuin aikuistenkin kohdalla, Lämsä kertaa. 

Kohtaamisia kotiseudulla -seminaari järjestettiin 29.10.2016 Toholammin Kulttuurisalissa, yhteistyössä Meidän museo -hankkeen ja Toholammin kunnan kanssa.



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kivikautta etsimässä

                          
Joukko ihmisiä konttaa hiekkakuopassa muurauslastoineen ja osa seuloo hiekkaa tiheäsilmäisen verkon läpi. Mistä oikein on kysymys? Arkeologisista kaivauksista tietenkin. Museomme järjesti yhteistyössä Kokkolan seudun opiston kanssa arkeologiset kaivaukset osana lukuvuoden mittaisen arkeologian kurssin ohjelmaa. Mukana oli innokkaita arkeologian harrastajia Kokkolasta ja Kälviältä. Suurimmalle osalle kaivaukset eivät suinkaan olleet ensimmäiset. Arkeologian kurssi täyttää ensi vuonna 15 vuotta ja kaivauksiakin on sen puitteissa ehditty järjestää jo useammat.

Arkeologisilla kaivauksilla kaivetut maa-ainekset seulotaan, jotta pienimmätkin löydöt saadaan talteen.
Kuvassa Erkki Keskinen ja Ivar Sundqvist työssään. Taustalla Ari Luomala.

Tällä kertaa tutkimuskohteena oli Miekkakaarojen kivikautinen asuinpaikka Kälviällä. Miekkakaarat on laaja hiekkadyynialue Kälviän Honkiperällä Miekkajärven luoteispuolella. Miekkakaarojen hiekkaharjanteilta tunnetaan yli 100 kivikautista asumuksenpohjaa, jotka erottuvat edelleen hyvin maastossa pyöreinä tai soikeina painanteina. Näitä arkeologit kutsuvat asumuspainanteiksi. Miekkakaarojen asumuspainanteet ovat keskimäärin 7-10m läpimitoiltaan ja sijaitsevat enimmäkseen muinaisrannan suuntaisissa riveissä. Monissa asumuspainanteissa erottuu vielä hyvin kulkuaukot. Kysymys on siis kyläasutuksesta, vaikka kaikki asumuspainanteet eivät ole olleet samaan aikaan käytössä. Tällaisia kivikauden kyliä tunnetaan Pohjanmaan alueelta enemmänkin, mm. Kaustiselta ja Alavetelistä.

Kaivauksiin kuuluu olennaisesti myös nuotio ja 
eväistä nauttiminen. 
Kuvassa Antti Kyyrö.
Tutkimuskohteeksi valittiin noin kahdeksanmetrin läpimittainen asumuspainanne, jota metsäkone on aikoinaan vahingoittanut. Kaivauksiin saimme luvan niin Museovirastolta kuin maanomistajaltakin. Kohteen mittauksiin saimme apua kaupungin mittauspalveluilta. Asumuspainanteeseen kaivettiin 2x4 metrin laajuinen alue painanteen keskiosasta pohjoisreunaan. Asumuspainanteen pohjoisosasta löysimme runsaasti saviastian paloja. Palat olivat peräisin isosta ruukusta, jonka saviaineksen sekoitteena oli käytetty asbestikuitua. Asbestikuidun avulla saviastioista voitiin valmistaa entistä ohutseinäisempiä ja kestävämpiä. Saviastian reunus oli taitettu sisäänpäin, noin peukalon levyiseksi listaksi. Tätä keramiikkatyyliä kutsutaan Pöljän keramiikaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että Pöljän keramiikan valmistajat olisivat olleet pöljiä, vaan keramiikkatyyli on saanut nimensä Siilinjärven Pöljän kylän mukaan, josta sitä on löydetty ensimmäisen kerran. Pöljän keramiikkaa esiintyy Itä-Suomesta Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä. Koristeena löytämissämme keramiikanpaloissa on ohutta viiva-ja naarmukoristelua.

Kaivajat työntouhussa. Kuvassa Anna-Maija Sipilä ja Asta Smedman
Keramiikkalöytöjen alta paljastui kiveys, joka koostui nyrkinkokoisista palaneista kivistä. Hiiltä ja nokea ei tosin löytynyt. Vaikuttaakin siltä, että kivet on kuumennettu asumuksen ulkopuolella ja tuotu sitten sisälle. Tällaisia lämmitysratkaisuja on tavattu muistakin neoliittisen kivikauden asumuksista, mm. Evijärven Isokankaalta.

Keramiikkaa paljastuu hiekasta

Pala asumuksen pohjalta löytynyttä Pöljän tyypin keramiikkaa neoliittiselta kivikaudelta.
Pöljän keramiikka oli käytössä neoliittisen kivikauden myöhäisaiheessa noin 3200-2500 eKr. Pohjanmaan rannansiirtymiskronologian mukaan asuinpaikka ei tuossa vaiheessa sijainnut enää aivan merenrannalla kuten pohjalaiset asuinpaikat yleensä. Pöljän keramiikan aikana merenranta oli vetäytynyt jo noin kilometrin päähän asuinpaikasta ja asuinpaikan kaakkoispuolella oleva Miekkajärvi oli tässä vaiheessa kuroutunut merenlahdesta järvialtaaksi. Pöljänkulttuuri on usein yhdistetty Pohjanmaan neoliittisen kivikauden arvoituksellisiin suuriin kivirakennelmiin,  jätinkirkkoihin. Lähin jätinkirkko löytyykin vain 900 metrin päästä Miekkakaarojen asuinpaikalta.

On uskomaton tunne löytää hiekasta keramiikanpala tai nuolenkärki ja ajatella että edellisen kerran ihminen piti tätä esinettä kädessään 5000 vuotta sitten!


Tyytyväiset arkeologian kurssilaiset ryhmäkuvassa.
Vasemmalta Erkki Keskinen, Ari Luomala, Harri Välikangas, Kyösti Orava, Antti Kyyrö, Sauli Luomala, Martti Nykänen,
Anna-Maija Sipilä, Lauri Skantsi, Marja-Liisa Keskinen, Marianne Kaustinen, Asta Smedman, Sari Kinnunen ja Ivar Sundqvist.
Kuvasta puuttuu Eero Huhtala.


Teksti Lauri Skantsi, Kuvat Marcus Riska